Vire Terveysmessut
Vire – Tampereen terveysmessut

Ensikertalainen ylösalaisin: asanat tutuksi ilmajoogassa

Uutinen  08.11.2017

Maailmalta Suomeenkin rantautunut Aerial Yoga eli ilmajooga on kerännyt muutamassa vuodessa paljon liikuntamuotoon hurahtaneita faneja. Enkä enää itsekään malttanut jäädä vain ihmettelemään lajin suosiota vaan työkaverin innoittamana rohkaistuin testaamaan ilma-akrobatiaa ja joogaa yhdistävän trendilajin.

Täysin joogaummikkona Studio Vintin ilmajooga-tunti tarjosi paljon uusia asioita aina perinteisistä jooga-asennoista eli asanoista erilaisiin venytyksiin – puhumattakaan siitä kattoon kiinnitetystä pitkästä silkistä, jonka varaan piti uskaltautua kieppumaan ja killumaan myös pää alaspäin.

Tunti alkoi heti ilmassa, kun silkin sisään sujahdettiin kehoa herättelevään ja mieltä rauhoittavaan harjoitukseen. Itselle haastavinta oli ehdottomasti päästää irti painekattilassa elävän ihmisen arkirytmistä ja keskittyä pelkästään siihen hetkeen. Tunnin edetessä tehtiin erilaisia kehon liikkuvuutta, voimaa ja tasapainoa aktivoivia harjoituksia. Niiden aikana ei ollutkaan enää sijaa muille mietteille sillä sen verran kieli keskellä suuta täytyi miettiä keskivartalon tukea sekä hengityksen ja liikkeen yhteispeliä. Haastetta riitti hyvällä tavalla ja pieni lihastärinäkin kertoi, että mistään sunnuntailekottelusta ei ole kyse, vaikka harjoituksiin mentiin rauhallisesti syventyen.

Ilmajooga oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen lajitesti, joka liikuntamuotona sopii niin aerobisesta treenistä ja hikipisaroista nauttivalle kuin vielä omaa suosikkilajiaan etsivälle. Ja kyllä, se on turvallista! Asiantunteva opettaja on siellä sinua varten ja neuvoo ilmassa tehtävien asanien maailmaan.

Itse koin myös ahaa-elämyksen, kuinka hyvää treeniä ilmajooga tarjosi staattisen istumatyön sekä jatkuvan puhelimella somettamisen vastapainoksi. Oy Ab Ranka ja ryhti kiittää.

Ensikertalaisen vinkit ilmajoogaan:

1)  Pukeudu mukaviin ja joustaviin vaatteisiin (paljasjaloin saat parhaan tuntuman lattiasta ja silkistä)

2) Keskity ja muista hengittää

3) Kysy ja pyydä ohjausta

4) Rohkene tehdä jotain uutta ja luota kehoosi

5) Nauti!

Voimaannuttavia ja piristäviä liikuntahetkiä pääset kokeilemaan myös Yoga Play – Tampereen Joogafestivaalin merkeissä!

Liikunnallisin terveisin

Meri